Nyt on ensimmäisen kerran nähty Mistyn uusin kaveri. Mun entinen kämppis otti poikakaverinsa kanssa pennun, ja ne eilen kävi nyt ensimmäisen kerran meillä kylässä. Pentu on Loki-niminen glen of imaalinterrieri. Mulle on ihan uusi tuttavuus tämä rotu, mutta täytyy sanoa eilisen perusteella, että vaikutti melko rohkealta rodulta:)  Me pidettiin nyt Mistyä kiinni niin, että Loki pääsi tutustumaan omaan tahtiin kun Mistyhän ois heti menny päätä pahkaa tutustumaan, ja siinä olisi pentu voinut vähän säikähtää. Loki kyllä rohkeasti meni Mistyä haistelemaan, mutta aina välillä piti hakea rohkeutta jonkun selän takaa. Loppuajasta sitten päästettiin jo Mistyki vapaasti katseleen, ja hyvin Mistyllä pysyi korvat mukana vaikka pentu kiinnostiki tosi paljon. Muutaman kerran Misty teki hyppysyöksyjä leikkimielessä Lokia kohti, mutta kun käskin Mistyn pois niin Lokihan tuli häntä heiluen Mistyn perässä ja teki leikkipyyntöjä Mistyn suuntaan:D Puhuttiin just, että pitää yrittää nyt useemminki nähdä niin pääsee nuo koirat toistensa tavoista paremmin selville. Misty oli kuulemma Lokin ensimmäinen "iso" koiratuttavuus niin oli kyllä mukava, että meni noin hyvin. Oli kuulemma Loki ollut todella väsynyt tuon puolen tunnin kyläilyn jälkeen:D