Näyttää tosiaan olevan nykyään kiireistä tämä meidän elämä kun ei ole ehtinyt tännekään kirjottelemaan. Viime sunnuntain treenitkin on jäänyt kirjottamatta...

Eli viime sunnuntaina päästiin Mistyn kanssa ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella omiin treeneihin, ja kyllähän Mistyllä oli kivaa:D Ensimmäisenä otettiin luoksepäästävyys, ja misty on kyllä edistynyt oikein mukavasti. Kirsi-Mari tuli ihan Mistyn viereen vähän silittämään eikä Misty tehnyt elettäkään, että olisi noussut perusasennosta. Muutaman kerran tietenkin vilkaisi Kirsi-Maria, mutta hyvin äkkiä palautti kontaktin.

Sitten otettiin ihan ohitusharjoitteluna sellainen, että seisottiin ringissä kun yksi koirakko aina pujotteli ringin ympäri. Tarkoituksena ei ollut edes "oikeesti" seurata vaan tavoitteena oli, että kiertävä koira ei kiinnostunut ringissä olevista, sekä toisaalta, että ringissä olevat pysyivät kontaktissa. Tämäkin meni kyllä oikeastaan kaikillla melkosen hyvin, ja kyllähän Mistykin näytti, että osaa hienosti ohittaa:)

Sitten meidät jaettiin kolmeksi ryhmäksi(kaks tai kolme yhdessä ryhmässä), ja yhdessä harjoiteltiin maahanmenoja, toisessa perusasennon hiomista ja kolmannessa seisomista. Kirsi-Mari katsoi seisomisen, ja muissa ryhmissä katsottiin toisia ja ohjeistettiin parhaamme mukaan. Seisominen meillä on edelleen (joo, treenin puutetta...) vaiheessa. Kotiläksyksi saatiin edelleen käskyn vahvistaminen, sekä kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että Misty ei pääsisi tepastelemaan paikallaan. Misty kun aloittaa tepastelun siinä vaiheessa kun huomaa, että alan palkkaamaan, niin kokeillaan nyt silleen, että palkkaan Mistyn naksulla ja vapautan ennenkuin alan antamaan palkkaa taskusta/kädestä. Onneksi tuli ehdollistettua Misty naksuun:D

Perusasentoa saadaan edelleen hioa, mutta saa olla kyllä tarkkana kun jos vähänkään katson, että mihin kohti Misty jää, se jää vähän taakse peppu vinossa... Pitäis olla kotona sellanen lattiaan asti oleva peili:D Kyllähän tuo treenaus toki niin onnistuu, että Tipe katsoo, että mihin kohti Misty jää. Maahanmenoissa Mistylle on tullut uutta säpäkkyyttä, eli ilmeisesti siitä on ollut hyötyä ettei sitä olla hirveesti omissa oloissa treenailtu.

Loppuun otettiin sitten vielä kaksi vauhti-luoksetuloa. Kyllähän Misty pinkoo tulemaan vauhdilla, mutta pitäis saada pois se, että Misty alkaa huutamaan kun lähden juoksemaan poispäin. Tai sitten tuo tapa ei vaan toimi Mistyn kohdalla... Pitää katsoa ja jutella Kirsi-Marin kanssa, että mitä tuon asian kanssa tekisi.

Olihan Misty sitten väsynyt treenien jälkeen kun ennen treenejä käytiinmun vanhempien luona syömässä niin ne siellä Rissen kanssa pemusivat:) Treenien jälkeen mentiin hakemaan vielä Tipe kaukalopallotreeneistä, ja ajattelin, että käveleskelen siinä kentän ympärillä odotellessa Mistyn kanssa. Mistyä ei hirveesti innostanut siellä lenkkeily kun kaukaloista kuului niin inhottavaa ääntä Mistyn mielestä. Kyllähän siinä tosiaan pauke kävi kun pallot ja kiekot osui reunoihin:D Vähän aikaa siinä käveleskeltiin, mutta alkoi tulla mulla kylmä niin mentiin loppujen lopuks autoon odottelemaan.

Tämä viikko on tosiaan mulla ollut ihan hirveä opiskelujen kanssa kun on ollut harkkatöiden palautukset ja tentti eilen. Ja tietty nuo kesätöiden haut... Kotiläksyjen hiominen on nyt sitten Mistyn kanssa jäänyt aika vähäiseksi, ja nyt sitten vielä tuli täksi illaksi ja huomisaamuksi töitä. Ens viikolla sitten treenataan enemmän. Treenejä ei kuitenkaan huomenna jätetä väliin vaan sanoin pomollekin, että iltavuoroa en pysty tekemään treenien takia, mutta aamuvuoron ehtii käydä tekemässä:D Se kyllä varmaan alkaa kohta muistamaan,  että mulle ei nuo sunnuntai-illat sovi:)

Eilen pestiin Misty ihan kokonaan kun onhan siitä jo tovi vierähtänyt kun se pestiin ihan läpikotaisin. Oiskohan se ollut kesällä, mutta eipä tuo ole tuntunut mitenkään likaiselta niin turhaan pestä vähän väliä. Ajattelin sitten pesun jälkeen vähän kuivailla sitä hiustenkuivaajalla alkuun kun ei Misty ole pahemmin välittänyt siitä kuivauksesta. Nyt sitten Misty taas yllätti, ja jämähti ihan paikalleen kun aloin kuivaamaan. Kun lopetin, se jäi istumaan paikalleen ja katsoi ihmeissään, että miks mä sen lopetin. Piti sitten testata, että tykkäskö Misty oikeesti siitä:D Houkuttelin Mistyn vähän leikkimään ja sitten menin uudestaan hiustenkuivaajan luo ja pyysin Mistyä tulemaan siihen kanssa. Misty tuli innoissaan ja jämähti taas paikalleen nauttimaan kun aloitin kuivauksen. Saipahan rauhassa kuivailla Mistyn melko kuivaksi:) Nyt on sitten taas niin puhdas partatyttö:)