Nyt on mennyt kolme päivää leikkauksesta, ja selvästi koko ajan paranemaan päin:) Edelleen kipulääkettä pitää antaa ja toki lepoa tarvitsee huomattavasti enemmän kuin normaalisti, mutta kuitenkin koko ajan Misty on pirteämpi ja pirteämpi. Eilen illalla irroteltiin liimaside haavan päältä. Öljyn avulla saatiin se ihan mukavasti irroteltua, ja haava oli oikeastaan siistimpi kuin ajattelin. Toisesta päästä haava oli tosi siisti, ei punoittanut eikä ollut mitenkään turvoksissakaan. Toisesta päästä haava ihan pikkasen eritti ja oli ihan vähän turvoksissa niin siihen päähän laitettiin sitten vielä sidettä päälle. Ei oikein meidän sidetarvikevarasto ollut tarpeeksi hyvässä jamassa niin kävin vähän hakemassa tänään täydennystä apteekista. Ei meinaan oikein teipit ota tuohon koiran ihoon kiinni kun siinä on vähän karvan sänkeä... Tänään sitten viriteltiin siihen vähän parempi side päälle, ja sitä ennen otin kuvia haavasta. Pitää sitten lisätä niitä kunhan kameran akku on latautunut. Misty antaa tosi hyvin katsella haavaa eikä tosiaan ollut millään siitä, kun irroteltiin sitä. Kiltisti makasi kyljellään tai selällään, miten nyt milloinkin oli parempi. Kaikki perustoiminnotkin pelaa, eli Misty syö, juo, pissaa ja kakkaa. Kakkaaminen tosin hoidetaan vasta sitten kun on oikeasti kunnon hätä eli kerran päivässä, ja se myös hoidetaan mahdollisimman äkkiä. Ajateltiin, että se taitaa vähän sattua haavaan kun pitää ponnistaa, niin siksi Misty ei ihan pientä asiaa ala tekemään.

Eilen ja tänään Misty on selvästi piristynyt kun on alkanut tekemistä hakemaan. Ollaan välillä annettu Mistyn olla ilman kauluria, että saa rauhassa järsiä luuta ja rellotella lattialla:) Tietenkin pitää olla koko ajan itse katsomassa, kun välillä Mistyn nenä alkaa kääntymään takapäätä kohti. Ulkona käydessä saa kyllä tosissaan rauhottaa Mistyä kun kaikki ihmisetkin on nyt taas niin kivoja, että hyvä kun tassut pysyy maan pinnalla. Ja jos koira on näköpiirissä niin sillon sitä vasta lentoon ollaan lähdössä. Pientä kivaa ollaan sitten tehty eli noutokapulan pitotreenejä ollaan tehty, ja sitten kosketusalustan opettamista olen Mistyn kanssa aloitellut. Joskus aikoja sitten sitä vähän treenattiin, mutta se sitten jäi unholaan. Melko nopeasti Misty nyt keksi mistä on kyse, ja sitten olikin koko ajan tassulla läimimässä alustaa:D Kauluri sitä häiritsee tietty koko ajan enemmän, koska esimerkisi luiden syöminen on hankalaa kun ei saa tassuja luun ympärille jos aikoo samaan aikaan pureksia luuta. Kulmiin ei enää kuitenkaan kolise niin paljon, eli Misty on oppinut ottamaan huomioon tuon ylimääräisen hökötyksen. Eilen illalla Misty meni omaan häkkiin, mutta ilmeisesti siellä nukkumaan asettuminen olisi ollut liian vaikeaa kaulurin kanssa niin tuli sitten heti pois. Edelleen Misty myös hakee tapaa millä pääsisi sängyn alle tuon kaulurin kanssa:D

Edittiä tähän eli nyt niitä kuvia kun meinasi ihan unohtua.
Misty ei oikein tykännyt kun otin kameran esiin:D
1895023.jpg

Sitten kaksi kuvaa itse haavasta. Nämä on siis otettu kun leikkauksesta oli mennyt kolme päivää.
1895026.jpg

1895025.jpg
Ihan on jo näissä siistin näköinen tuo haava. Vasemmasta reunasta (etupäästä) on vähän epäsiistimpi, mutta kuitenkin hyvin kiinni.