Eli tosiaan viikonloppuna meille satoi kunnon lumi eikä se ole ainakaan vielä sulanut pois:)

Just kun pääsin avautumaan tuosta Mistyn äänimörköilystä, niin se helpotti huomattavasti. Viikonlopun Misty oli aika lailla ihan "normaalisti" eli ei turhia kuunnellut ja pyörinyt ympäriinsä sen näköisenä, että jostakin mörkö hyökkää. Tänään oli aamulla taas huomattavissa tuota höpötystä kun lähdin kouluun ja Tipe lähti töihin. Kun tulin kotiin, Misty oli taas ihan oma itsensä ja töhötti innoissan. Että ota tuosta nyt selvää:D

Misty meni aivan ilosta sekasin taas kun tuli lunta. Lumi satoi lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välillä, niin olihan meillä mielenkiintoinen aamulenkki sitten sunnuntaina:) Misty oli aivan kuin pikku pentu ja nuuhkutti lunta ja hyppi ihan innoissaan. Odotettavasti Misty ei pysynyt karvoissaan ja sai sitten kunnon hepulit. Nyt kun kävin lenkillä niin huomasin, että Misty saa kiihdytettyä itsensä vaan sillä, että hyppää vähän sinne lumikinoksen puolelle niin, että upottaa:D Hölmö koira:)

Eilen oli sitten taas treenit parin viikon tauon jälkeen. Mistyllä näytti olevan intoa tehdä, mutta sillä tuli aivan ihmeellisiä ajatuskatkoksia aina välillä. Aika lopussa tuntia se muka kuuli jonkun äänen (vissiin), ja alkoi vetämään sinne ovelle päin. Siinä meinas taas mulakin mennä hermo, mutta kun vähän aikaa heiluttelin Mistyn lelu-possua jalkojen juuressa niin Misty yhtäkkiä alkoi ihan innoissan leikkiin sillä possulla. Sen jälkeen taas onnistui tekeminen... Toivottavasti nuo ihmeellisyydet on nyt juoksua ennakoivia. Treeneissä käytiin aluksi luoksepäästävyys. Tällä kertaa Misty olis ollut innolla menossa vastaan Kirsiä, joten otettiin vain siihen asti, että Kirsi oli noin metrin päässä meistä kun Misty vielä malttoi istua perusasennossa. Sitten itsekseen treenailtiin kontaktia ja maahanmenoa, ja samalla Kirsi katsoi yksitellen jokaisen kotiläksyt seuraamisen osalta. Mistyn kanssa ollaan treenattu seuraamisen liikkeellelähtöä sekä pysähtymista niin, että Misty istuu perusasentoon. Sitten ollaan lisäksi treenattu 90 asteen käännöstä vasemmalle, ja siinä ollaan edistytty niin, että Misty pysähtyy oikeaan paikkaan käännöksen jälkeen, ja Kirsikin sanoi, että voidaan siirtyä oikealle käännöksen hiomiseen kun tuo oli jo Mistylle iskostunut mieleen. Oikealle käännöksessä oli taas se, että Misty sitten pysähtyy vähän väärään paikkaan, joten kotiläksyksi saatiin tuon hiominen. Seuraamisen liikkeellelähdössä ollaan onneksi nyt päästy eroon siitä Mistyn "varastamisesta" kun ollaan treenattu niin, että joka kerta ei lähdetäkään liikkeelle ja Misty saa siitäkin palkkion. Kuitenkin ollaan tehty sen verran noita liikkeellelähtöjä, että Misty sitten lähtee liikkeelle kun minäkin lähden. Lopuksi oli luoksetulon loppuasento treenauksessa, mutta tässä vaiheessa Misty keksi sen ihmehöpötyksen, joten meni vähän ohi sitten meidän osalta tämä. Kun sain Mistyn unohtamaan sen äänen, tai mikä olikaan, otettiin ihan vain kontaktia ja perusasentoa ja seuraamisen liikkeellelähtöä.

Tänään ollaan nyt tässä kotosalla vähän treenailtu sitä luoksetulon loppuasentoa. Mistyllä on ollut vähän sellanen tapa, että se pysäyttää vauhdin minuun tuossa luoksetulossa niin oli vähän puhetta, että jos sen nyt kuitenkin alkais treenaamaan niin, että Misty tulis suoraan perusasentoon. Herkun avulla tuo ohjaaminen on tänään ainakin toiminut suht hyvin eli eiköhän me nyt jatketa näin. Kun epäilen, että ei meillä ole tuonne pk-puolelle tarkoitus mennä kun Mistyllä on nuo paukut vähän mörköjä, niin siinä mielessä voi tuon luoksetulon loppuasennon opettaa suoraan sivulle. Kyllähän tässä on vielä tekemistä meillä paljon, mutta pikku hiljaa:)