Kävin tekemässä pari yövuoroa nyt loppuviikolla samassa paikassa kuin olin koko viime kesän. Ensimmäisen yön kohdalla kyllä huomasi kuinka tärkeää on nukkua tarpeeksi... Olin ollut sen päivän kandintyö-hommassa, ja yritin sitten iltapäivällä nukkua päiväunet, mutta en saanut unta joten menin edellisen yön yöunien voimalla yövuoroon. Yhden jälkeen iski kunnon väsymys, ja sitä kesti suunnilleen neljään asti. Se väli oli koko ajan taistelemista unta vastaan ja yritin pysyä liikkeessä, että pääsisin jotenkin piristymään. Kun sitten väsymys meni ohi, niin loppuvuoro meni kuin siivillä sinne seitsemään asti. Ei kyllä tarvinnut odotella unta kun pääsi sitten kotiin ja peiton alle:D

Toinen yö meni odotetusti helpommin kun ensin nukuin "aamu-unet" ja vielä iltapäivällä parin tunnin päikkärit. Toisena yönä ei missään vaiheessa tullut sitä järkyttävää väsymiskohtausta, mutta töiden osalta oli myös kiireisempi yö kun oli taas porukka telonut itteensä kännissä missä sattuu niin sitä sotkua niiden jäljiltä oli myös enemmän. Viimeiset kaks tuntia työvuorosta sain melkein juosta, että ehdin tehdä loput työt, koska tuli yllättävä suurempi sotku siinä viiden jälkeen ja sen siivoaminen vei sitten ihan kunnolla aikaa. Kummasti kuitenkin myös tuon toisen yön jälkeen uni tuli heti kun pääsi sänkyyn vaikka tuntui, että oli vielä vähän kierroksilla työvuoron jälkeen.

Toisena yönä mulla oli myös Tipen töistä saama askelmittari mukana touhussa. Askelia kertyi tuon 10h työvuoron aikana ~14980 eli ihan mukavasti on tullut pistettyä töppöstä toisen eteen. Tai no crocsia toisen eteen:D Olis ollut mielenkiintoista verrata ensimmäisen ja toisen yön askelia, mutta harmiksi mittari oli vasta toisena yönä mukana..