Sunnuntaille oli suunniteltuna Oulun alueen partislenkki, ja pitihän sitä tietenkin sinne Mistyn kanssa mennä ku eipä noita niin usein järjestetä. Ilma näytti aamupäivästä varsin lupaavalta, mutta tietenkin se alkoi vähän räntää satamaan kun iltapäivällä mentiin sinne. Eipä se kuitenkaan haitannut, eikä tainnut sataa edes kovin kauaa loppujen lopuksi. Lenkille tuli yhteensä kymmenen partista, ja mentiin sitten metsäpolulle kävelemään koirien kanssa. Vauhtia riitti tälläkin porukalla oikein mukavasti kun pääsivät vapaana juoksemaan. Misty oli aivan innoissaan kun eipä se ole päässyt isomman partislauman kanssa riekkumaan. Mistyllä tulee kavereiden kanssa leikkiessä yleensä jossain vaiheessa se, että alkaa sanomaan, että tarvii omaa tilaa, ja sitä vähän jännättiin, että kuinka tuolla sitten alkaa vaatimaan omaa rauhaa. Siitä ei ollut tietoakaan lenkillä:D Misty onnellisena painoi menemään koko lenkin ajan muiden mukana eikä tosiaan minkäänlaista oman tilan tarvetta tullut.

Mukava oli myös huomata, että Misty oli kuulolla kun oli siinä lähettyvillä. Tosi hyvin tuli luokse pyytäessä kun tiesi, että namit oli mukana, ja mielelläänhän sitä palkitseekin kun tuollaisessa tilanteessa on kuulolla:) Kotiin tullessa Misty ei oikein malttanut kunnolla levähtää kun nälkä oli, mutta tokotreenien takia ei siinä välissä annettu ruokaa. Vajaan tunnin Misty kuitenkin malttoi levähtää, joten treeneihin lähtiessä oli taas virtaa täynnä:)